JÄLKIÄ JÄTTÄMÄTTÄ

Tapahtumista on tasan kuusi kuukautta. Helsinkiläisestä hotellista huoneen vuokrannut nuori nainen katosi yhdessä silmänräpäyksessä jäljettömiin. Naisen matkatavarat ovat vielä huoneessa. Hotellin käytävien ja aulan valvontakamerat todistavat, ettei nainen poistunut huoneesta ja ettei huoneessa ole käynyt ulkopuolisia. Mitä on tapahtunut? Poliisi on suorittanut huoneessa laajan tutkinnan pystymättä kuitenkaan selvittämään tapausta. Te olette poliisin selvittämättä jääneisiin rikoksiin keskittyvä tutkintaryhmä. Onnistutteko selvittämään katoamistapauksen? Teidän täytyy pitää kiirettä – huone siivotaan lopullisesti 66 minuutin kuluttua ja luovutetaan sitten uusien asiakkaiden käyttöön. Saatteko sitä ennen selville, mitä huoneessa on tapahtunut?

HUOM. Huoneesta löytyy kaksi identtistä versiota. Mikäli Jälkiä jättämättä 1 on varattu haluamanasi aikana, tutustu Jälkiä jättämättä 2 -huoneen vapaana oleviin aikoihin. 
JÄLKIÄ JÄTTÄMÄTTÄ -huone on varattavissa myös challenge-versiona, jossa kaksi tiimiä (2 x max. 6 hlö) pääsee kisaamaan toisiaan vastaan identtisissä huoneissa. Jos haluat varata challenge-pelin, valitse kalenterista Jälkiä jättämättä 1 ja Jälkiä jättämättä 2. Pelit voidaan aloittaa samaan aikaan.
Pelin suositusikäraja on 14 vuotta.
Huone on haastava – suosittelemme tiimin minimikooksi kolmea henkilöä.

Huone sijaitsee Vallilassa osoitteessa Mäkelänkatu 54B (EI A-rappu) samoissa tiloissa kuin Miljoonaperintö ja Erikoisryhmä Helsinki.

Searching Availability...